keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Puu



Talo on hiljaa. Makaan sängyssä hiljaa. Minut on juuri täyttänyt valtava määrä oivalluksia. Oikeastaan se on iso möykky tai puu. Puu, jolla on kevät. Joka on täynnä uutta elämää. Joka tahtoo versota lehtiään vihreänä ja näyttää kauneutensa. Puu, joka on uinunut hetken talviunillaan ja on taas levon jälkeen valmis elämään.


Vaaleanpunainen unelmakommuunilinna on historiaa. Voimatiimi me, selvitimme kaikki esteet. Teimme töitä ja käänsimme kiviä. Niin pitkään, kun kaikki olisi ollut meidän. Nimet paperiin ja meidän. Nimet jäivät kuitenkin kirjoittamatta. Jostain syystä annoimme epävarmuudelle liikaa valtaa. Jäädyimme.


Sydämeen tuntui jääneen linnan kokoinen aukko. Elämä vei kuitenkin eteen päin hektisyydellään. Työn kautta arkeen tuli elementtejä, joita omaan kotiinsa ei tahdo, pelkoa. Epämiellyttävä tunne sai puun juuret vapisemaan.


Ravistelu on välillä hyvästä. Puiden juurien vavisuttaminen. Puu heiluu. Samalla tipahtelee pois kuolleet oksat. Puun juuria ja elinvoimaa testataan.


Olen viime vuosina pohtinut paljon, miten tahdon elämääni elää. Mitä enemmän maailmaa ajattelen, sitä enemmän minua ällöttää maailmanmeno. Mitä enemmän maailmaa ajattelen, sitä enemmän olen kiitollinen elämästä. 


Hiljaista elämänmenoa rakastan. Oravanpyörään? Ei kiitos. 


Pohdin talon omistamista, suuri vai pieni pankkilaina? En osaa sanoa.


Pohdin kokoaikaista muutosta. Elämä on jatkuvasti muutoksessa, kun perheen koko ja dynamiikka muuttuvat vastaanottoperhetyön vuoksi alati, eikä koskaan voi tietää, mitä seuraava viikko tai kuukausi tuo tullessaan. Muutos alkaa pikkuhiljaa väsyttää.


Pohdin miten tahdon aikani käyttää. Mitkä asiat ja ketkä ihmiset tuovat minulle iloa? Lisään aikaa tärkeimpien lähellä. Ostan ainakin yhden pullon kuohuviiniä viikonloppuisin. Surkuttelen, kun kantasavusaunani avantoineen on nostanut hintojaan ja lakkauttanut sarjaliput. Ei se mitään. Rakastan oi rakastan tuota kylmän veden ja kuuman pimeän saunan yhdistelmää. Siellä tunnen suurinta rauhaa. Määrään itselleni savusaunaa vähintään kerran viikossa, mieluiten kaksi.


Kun tuuli heiluttaa puuta, kaatuuko se? 
Ei sillä väliä. Jos puu kaatuu, se saa ehkä täysin uuden elämän uusilla merkityksillään. Puu pääsee ehkä lämmittämään jonkun takkaa tai siitä veistetään ehkä kaunis käyttöesine, jona se jatkaa elämäänsä. Jos puu jääkin pystyyn, se jatkaa kasvuaan, tarraa juurillaan kovemmin maahan, versoaa keväisin uutta ja värjää syksyisin lehtensä kauneimpaan väriloistoon, mitä luonto voi antaa.


Katsahdan ulos. Naapurin vaahterassa on lauma punatulkkuja. Raavin kutiavaa ohimoani ja muistan leikanneeni hiukseni lyhyiksi.




Ilona




5 kommenttia:

  1. Vaikuttaisi, että hyvin tärkeiden pohdintojen ja kysymysten äärellä olet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki pohdinnat täytty tietty tällaisessa nipussa ottaa. Ikäkriisi vai luonnollista kasvua, you name it ;)

      Poista
  2. Osui ja upposi juuri tähän hetkeen, en voinut muuta kuin päästää valtavan huokauksen ulos. Kiitos.

    ps. todella upeat hiukset! Vähän kävin jo ihastelemassa niitä instagraminkin puolella..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syvä huokaus kuulostaa hyvältä. Millaisten pohdintojen äärellä siellä ollaan? Matkalla? Perillä?

      Kiitos♡ mähän kävin jo heti uudestaan kampaajalla leikkauttamassa näistä vielä lyhyemmät ;)

      Poista
    2. Oi vielä lyhyemmät! Wau ♥

      Vasta ihan matkan alussa. Ehkä jopa niin alussa etten tiedä tuleeko matkaa ollenkaan vai jääkö se vain ajatuksen tasolle. Paljon rikkinäisiä asioita pitäisi korjata, välillä usko ja toivo ei meinaa riittää ja tulee vettä vaakatasossa niskaan. Onneksi voi aina pysähtyä, huokaista ja miettiä, että ovat asiat onneksi ihan hyvinkin. Riippuu niin miltä kantilta katsoo.

      Poista

Kiitos!