torstai 27. maaliskuuta 2014

Erilainen





Työrintamalla on ollut kiireistä. Edellinen ihana lähti jokin aika sitten. Ehdimme olla työttöminä kokonaiset yhden päivän ennen kuin seuraava vauva jo odottikin pääsyään meille. En odottanut, että töitä olisi ilmaantunut näin pian. Enkä odottanut, että meille olisi taas muuttanut vauva. Olinhan väsyneenä ajatellut, että nyt jotain muuta. Hieman isommassa paketissa.


Nyt olen kuitenkin aivan äärettömän kiitollinen, että juuri hän muutti meille. Että sanoimme kyllä. Hän on erityinen. Vienyt koko perheen sydämet ennätysajassa. Ennätysajassa olen sanonut taas ne sanat - Pitäisiköhän hänen jäädä meille.


Eräänä päivänä poika kuiskasi korvaani - Äiti, tämä vauva on erilainen. Erilainen kuin muut vauvat.


Niin. Niin hän on.





P.S. Hänelle on jo selvästi löytynyt vaatevarastoistamme yhdet lempihousut.






Ilona   ♥






tiistai 25. maaliskuuta 2014

Leikkiin järjesty!





Arvatkaa millä meillä leikitään?


Poika sai ensimmäiset Legonsa 2-vuotiaana. Tuolloin pop olivat myös autoleikit. Legoja on kerrytetty vuosien varrella ostamalla ja saamalla niitä uusina, käytettyinä ja lahjoiksi. Siinä sivussa on leikitty välillä puisella junaradalla ja autoilla.


Olemme pyrkineet välttämään kaikenlaista lelukrääsää ja sälää. Kuinka kauan lapsi jaksaa leikkiä Fisher Price-merirosvolaivalla, jossa on muutama iso ukkeli ja irrotettavat purjeet? Niinpä - ei kauaa. Ja minne lelu päätyy? Niinpä - eri osaset päätyvät eri lelulaatikoihin ja aina se iso ruskea muoviköntti (laiva) on tiellä joka paikassa. Tai entä se lelukori, joka on täynnä erinäistä muovilelumössöä, jota lapset niin innokkaasti aina levittävät ja siihen se leikki sitten jääkin. Siivoajana äiti. Ei kiitos!


Kun lelut ovat selkeitä ja niille on oma selkeä paikkansa, homma toimii ja lapsi oppii pitämään huolen omistaan. Kun tavaraa ei ole röykkiöittäin joka paikassa ja leluja on kohtuullinen määrä, jaksaa leikki motivoida ja lapsi jaksaa keskittyä olennaiseen. Eli leikkiin.


Meillä Legoista pidetään hyvä huoli. Kaikelle on oma paikkansa ja järjestyksensä. Näin on hyvä.


- Keltainen peltitynnyri on täynnä peruslegoja ja rakennuslevyjä

- Stuva-kaapiston toinen puoli on pyhitetty valmiiksi kasatuille Legoille. Siellä ne odottavat leikkijäänsä. Pojalla on aina erilaisia teemoja Lego-leikeissä ja sen mukaan hän ottaa valmiiksi koottuja legoja kaapista ja laittaa niitä kaappiin säilöön.

- Värikkäisiin muovirasioihin on jaoteltu Legoja teemoittain "Ukkelit ja asusteet", "Renkaat", "Kotijutut" ja "Puutarha"

- Marimekon Kanteleen kutsu-peltipurkkiin on kerätty Legojen kasausohjeita ja seteistä tulleita varaosia

- Isommat kasausohjeet löytyvät kaapin päällä olevista lehtikoteloista

- Mustassa Palaset-laatikossa on edelleen järjestelty Legoja teemoittan : "Ukkelit", "Aseet, valot ja sälä" sekä "Pieni rakennussälä". Laatikko sisältöineen on koko ajan pojalla ahkerassa käytössä kun hän rakentaa uutta.

- Pojan huoneessa on pyöreä keittiönpöytä, johon mahtuu kunnon Lego-kaupunki, läksykirjat eivät.





Mitä muuta sitä lapsi leikkiinsä tarvitsee? Äidin mielestä ei mitään. Lapsen mielestä ehkä vähän lisää "kun on taas tullut se magee Lego-uutuus ja kaikkea."  Isän mielestä ei missään nimessä lisää.





Miten teillä? Mikä on lelumaailmassa in ja mikä out? Onko järjestystä vai pitäisi taas karsia ja järjestää ?





Ilona




sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Maailman paras äiti?





Poika  -Ooksä maailman paras äiti?

Minä  -No olenko? Ai niinku kaikista äideistä?

Poika  -Niin kaikista. No olet. Tietysti.

Minä  -Kiitos. Niin. Kaikki äidit ovat varmaan maailman parhaita äitejä juuri heidän omille lapsilleen.

... tai ainakin melkein kaikki.





Ilona





perjantai 21. maaliskuuta 2014

Punttipenkin elämä





Mies ja appi nikkaroivat vuosia sitten punttipenkin. Punttipenkki sai miesten käsissä tumman petsipinnan. Ei miellyttänyt punttipenkin omistajan vaimoa. Mutta sai olla ainakin vuoden päivät tummanpuinen miehen mieliksi. Eräänä päivänä vaimo päätti hetken mielijohteesta maalata penkin. Päältä mustaksi ja alta kirkkaan oranssiksi. Oli hieno. Ei vaan koskaan sopinut mihinkään. Seilasi miehen ja vaimon mukana kodista toiseen. Oli aina vähän tiellä. Liian korkea ruokapöydän penkiksikin.


Viimeisimpään kotiin muutettuaan asui kauan vaatehuoneessa. Kunnes eräänä vapaapäivänään, sinä ainoana moneen kuukauteen, päätti vaimo tarttua toimeen. Raahasi hän punttipenkin isänsä verstaalle. Niin sai lähteä 10 senttiä korkeudesta. Ei olisi enään niin sopiva korkeus punttisaliharjoitteluun, mutta tuolikorkuisempi kyllä. Hiomakone sai myös töitä ja väistyi musta väri penkin pinnasta. Penkin historia sai jäädä näkyviin ja antoipa vaimo mustan maalin jäädä penkin syihin ja kolhuihin. Ja oranssin värin kulmarautoihin.


Ja niin oli vaimo tyytyväisempi, penkki kaunihimpi ja käytännöllisempi.


Kun lattian vielä joku maalata ehtisi, niin sopisi puunvärinen punttipenkkikin paremmin kotiinsa. Siitä kuitenkin vasta toisessa tarinassa.










The End





Ilona





torstai 20. maaliskuuta 2014

Punainen kalakeitto






Mahtiruoka. Nopea. Helppo. Ihanan polttava. Maukas kuin mikä.




Punainen kalakeitto


Ainekset

- 5 dl vettä
- 6-8 perunaa
- 2 kasvisliemikuutiota
- 2 tölkkiä Chili-tomaattimurskaa
- 1 purkillinen kapriksia
- n. 500g lohta
- 1 ruukku tilliä


Tarjoiluun

- smetanaa




Laita kuutioidut perunat kiehumaan veteen kasvisliemikuutioiden kanssa. Keitä perunoita n.10 minuuttia ja lisää joukkoon chilitomaattimurska ja kaprikset. Anna hautua n.15 minuuttia. Tarkista, että perunat ovat kypsiä. Lisää keittoon paloiteltu lohi ja anna keiton kiehahtaa vielä (1-2 min. niin, että lohi kypsyy). Lisää silputtu tilli.

Tarjoile keitto smetanan kanssa.





P.S. Smetanaa ei sovi missään nimessä unohtaa!





Ilona






tiistai 18. maaliskuuta 2014

Erot





Kun minä olen kotona ja mies on poissa. Kun minulla on hoidettavana poika ja vauva. Minä hoidan lapset ja siinä sivussa hoidan kodin. Siivoan ja teen ruokaa. Leivon sämpylöitä seisten yhdellä jalalla. Toisella heilutan vauvan sitteriä. Imuroin vauvan nuokkuessa Manducassa. Keitän Chili sin carnea vauva kainalossa.


Kun minä olen poissa ja mies on kotona. Kun miehellä on hoidettavana poika ja vauva. Tulen kotiin, en löydä ruokaa, mutta löydän vauvan harson eteisestä, vaunukopan keskeltä olohuoneen lattiaa, toppapuvun sängyltä. Ja miehen sohvalta jokeltelemasta vauvalle. Tai tanssimasta olohuoneesta vauvan kanssa Michael Jacksonin Billie Jeanin tahdissa.


Molempia tarvitaan.





Ilona





maanantai 17. maaliskuuta 2014

Älä ravista!






Seuraa diippii informaatioo.


Elämme aikuiskeskeisessä maailmassa, jossa aikuisten halut ja tarpeet menevät usein lasten tarpeiden edelle. Jos perheessä on huolia tai ongelmia, saattavat vauvan viestit jäädä taka-alalle, vauvaa voidaan kohdella huonosti ja vauva voi jäädä vanhempiensa ongelmien varjoon. Osa vauvoista joutuukin elämään hoitamattomina tai väkivallan uhan alla. Kaltoinkohdeltuna. Pieni lapsi on täysin hoitajastaan riippuvainen ja hoitajansa armoilla. Vailla puolustuskykyä.


Vauvan kaltoinkohtelun muotoja on monia. Vauvan ravistelu on yksi fyysisen kaltoinkohtelun muodoista. Ravistelu aiheuttaa vauvalle kipua sekä pysyviä tai tilapäisiä fyysisiä vaurioita. Ravisteluun liittyy riski pysyvään vammautumiseen tai jopa kuolemaan.


Ravistelulla tarkoitetaan liikettä, jossa aikuinen ravistaa lasta voimakkaasti edestakaisin liikkein pidellen tätä kiinni kainaloiden alta. Kestoltaan ravistelu voi olla muutamasta sekunnista muutamiin kymmeniin sekunteihin. Ravistelua ei voi tapahtua vahingossa. Lapsi ei myöskään saa ravistelun aiheuttamia vammoja hyppyytysleikeissä, rintarepussa tai vaunuissa olleessaan.


Vauvan ravistelu on erityisen vahingollista, koska vauvan pää on hyvin suuri ja painava verrattuna muuhun kehoon ja päätä kannatteleviin niskan lihaksiin. Ravistelu voi aiheuttaa vähäisiä ja epätyypillisiä oireita aina vaikeisiin neurologisiin oireisiin ja jopa kuolemaan asti. Yleisiä oireita ja vammoja ovat luunmurtumat, hengityskatkokset, tajunnanhäiriöt, oksentelu ja uneliaisuus sekä verenvuodot silmissä ja kaularangan sekä aivojen alueella. Heti havaittavien oireiden ja vammojen lisäksi ravistelu voi aiheuttaa myöhemmin kehityksessä ilmeneviä erilaisia vaurioita, kuten näkövammoja, kehitysviiveitä sekä käytöshäiriöitä.


Lapsen ravisteluun liittyy usein tilanne, jossa vanhempi on turhautunut hoitotilanteessa. Hän ei ehkä saa lasta lopettamaan itkuaan tai häntä turhauttaa, kun vauva ei syö. Väsymys, stressi tai huolet omassa elämässä voivat aiheuttaa haasteita vanhemmuuteen ja purkautua esimerkiksi fyysisenä pahoinpitelynä vauvaa kohtaan. Tärkeää olisikin ennalta pohtia, miten toimia arjen haastavissa tilanteissa kun tuntee menettävänsä malttinsa. Vauvan laskeminen turvalliseen paikkaan, kuten pinnasänkyyn ja meneminen rauhoittumaan toiseen huoneeseen, on hyvä keino. Vauvaa ei toki saa jättää yksin liian pitkäksi aikaa, vaan hänen luokseen täytyy palata kun on saanut rahoitettua ensin itsensä.


Mikäli näet vauvaan kohdistuvaa kaltoinkohtelua tai epäilet vauvan joutuneen kaltoinkohtelun uhriksi, ota yhteyttä viranomaisiin (esimerkiksi paikkakuntasi sosiaali-ja kriisipäivystykseen) ja pyydä tilanteeseen neuvoa.






LÄHTEET

http://www.e-julkaisu.fi/ensi_ja_turvakotien_liitto/tunnista_vauvan_hata/
http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/liitto/haetko-apua/vauva-itkee/kun-et-enaa-jaksa/vauvan-kaltoinkohtelu/
http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/liitto/haetko-apua/vauva-itkee/kun-et-enaa-jaksa/vauvan-kaltoinkohtelu/vauvan-ravistelu/
https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/37898/Vauvan%20ravistelu._Myyra%20Laura_Repo%20Maaret.pdf?sequence=1






P.S. Tulipas kouluajat mieleen tätä tekstiä kirjoittaessa.


P.P.S. Ei kai tieto ole koskaan pahasta?





Ilona






lauantai 15. maaliskuuta 2014

Minä





Nukun öisin niin, että jalkani ovat sängynpäädyn ulkopuolella. Mukavin vaatteeni on äitini vanha aamutakki 70-luvulta. Jääkaapissani on aina mietoja jalopenoja. Viihdyn hyvin yksin. En käy kuntosalilla. Ripustan pyykit teemoittain. Olen isäni parturi. Valitsen Filmtownista aina samat irtokarkit. Minulla on kolme tatuointia. En värjää hiuksiani. Voisin elää kreikkalaisella Kreikkalaisella salaatilla. Olen mukavuudenhaluinen. En myöhästele. Inhoan kiirettä. Pidän nykyään avocadosta.






Mitä sinä?






Ilona





keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Maailmaan, niin avaraan







En tiedä onko kauniimpaa laulua. Merkityksellisempää ja koskettavampaa. Laulu muistuttaa meitä jokaisesta pienestä muuttolinnustamme. Kaihoten katselemme, kun linnut lentävät pois. Vaeltavat avaraan maailmaan. Ikävä jää. Vaikka olemme maan lapsia ja meillä on täällä oma tehtävämme.






Lintu


Maailmaan, mä avaraan,
jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen,
myös paikankin niin lämpöisen.
Mikä ohjaa kohtaloa?
Mikä on ollut ainiaan?
Maailmaan, niin avaraan
jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen,
mi viepi ihmisen onnehen.

Kaihoten nyt katselen,
kun lentää tuolla lintu pienoinen,
se nousta korkealle saa
ja näkee kauniin, kauniin maan.
Täällä nurmet, metsät vihannoi,
puut vetten pintaan heijastua voi.
Miksi jäisin ikävään,
kun lintu siivin lähtee lentämään?
Mä lapsi maanhan olen vain
ja täällä tehtäväni sain.

Vaikka joskus vaeltaa
mä voisin kauas merienkin taa.
En omaa maata unhoittaa
mä silti tahdo milloinkaan.
Minne vaiheissani joudunkin,
taas mieli tänne palaa takaisin.
Niin kuin muuttolinnun tie,
ain elon polku varmaan kotiin vie,
ja mielen lämmön suuren saa
tää kaunis, armas synnyinmaa.






Ilona





tiistai 11. maaliskuuta 2014

Nauttii





- kadut ovat kuivia
- lintu aloittaa aamulaulunsa klo.5.41
- söin ulkona jäätelön
- nuha meni ohi
- pääsin rauhassa kävelylle
- en ärsyyntynyt vauvanvaunujen kanssa käydessäni portailla varustetussa liukuovettomassa ja liuskattomassa lähikaupassa
- poika lukee karttakirjasta maailman maita läpi





Ilona





maanantai 10. maaliskuuta 2014

Posteljoonille töitä






Arpajaiset järjestettiin juhlallisesti maanantaiaamun auringonpaisteessa myslikulhon tyhjennyttyä, imurin odottaessa käyttäjäänsä.


Odotin arpajaisiin kahta osallistujaa. Toinen tunnisti itsensä. Ja niinpä kävi, että Random.org tunnisti myös. Lottokone arpoi kahdenkymmenen osallistujan joukosta kaksi voittajaa. Kommentit numero 8 ja 19.


Onnenkeksin äidille (tässä tapauksessa lienee Onnenkeksi voittaja) lähtee yhdet tutit ja toiset nimimerkille Sanna P. 




Aurinkoista ja keväistä ja ihanaa ja lämmintä ja kuivateistä ja hymyilevää ja linnunlauluntäyteistä maanantaita!
(Terveiset aamulenkiltä - siellä on ihan kevät! Siis kevät! Sanoinko jo kevät? Ihanaa.)




Ilona




sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Pari suhteessa





Kun toisen tuntee. Läpikotaisin. Kun toinen on samalla paras kaveri. Kun ei tarvitse sanoja ja toinen jo tietää. Silloin kun sanoilla on sävyjä, toinen tietää. Tietää milloin on millekin oikea hetki. Milloin on parempi olla hiljaa. Milloin voi sanoa mitä vaan.


Tajusin, että se on se huumori. Avoimuus. Kaiken se kestää. Molemmat kestävät.


Pahana päivänä voi sanoa, vuokraa yksiö. Hyvänä päivänä voi vitsailla yksiön vuokraamisesta. 


Toinen voi kysyä olenko ihan hirveä. Toinen voi vastata olet sä välillä aika hirveä.


Ja elämä jatkuu.






Ilona





lauantai 8. maaliskuuta 2014

Poimi päivä






"Tu ne quaesieris, scire nefas, quem mihi, quem tibifinem di dederint, Leuconoe, nec Babyloniostemptaris numeros. ut melius, quidquid erit, pati.seu pluris hiemes seu tribuit Iuppiter ultimam,quae nunc oppositis debilitat pumicibus mareTyrrhenum: sapias, vina liques et spatio brevispem longam reseces. Dum loquimur, fugerit invidaaetas: carpe diem quam minimum credula postero."  Quintus Horatius Ensimmäinen oodikirja Oodi 11.


Roomalainen runoilija Horatius (65 eaa.) kehoitti runossaan Leuconoe nimistä neitoa käyttämään hyväkseen jokaisen käsillä olevan hetken ja varoitti häntä liioin luottamasta tulevaisuuteen.


Carpe diem - poimi päivä, useimmin käännetty muotoon tartu hetkeen. Ei tyhmempi tyyppi tuo Horatius parin tuhannen vuoden takaa.


Mutta kuinka sen muistaisi? Joka päivä. Tarttua hetkeen. Juuri siihen, joka siinä on käsillä. Aikaa kun ei saa takaisin. Niitä tiettyjä hetkiä. Vaikka kuinka kurkottaisi. Niin kuinka?







P.S. Kuva-arkistoja siis kaiveltu ja tultu haikealle mielelle. Yllä olevat kuvat ovat viiden vuoden takaa. Voi kun nyt pääsisi rutistamaan tota pientä pallopäätä!


P.P.S. Jos sinulla on joku jota rutistaa (toivottavasti on) tee se. Nyt heti. Ja paina mieleesi. Se tunne.


P.P.P.S Lupa kuvien julkaisuun on saatu kuvissa esiintyvältä henkilöltä  -Vain siinä tapauksessa ettet kerro kuka niissä on.





Ilona




perjantai 7. maaliskuuta 2014

Tulppa-arpajaiset





Lupasin laittaa tutteja jakoon. Vaihtoehtoja niille rutetti- ja autotuteilla. Tässä siis tulee. Odotan arpajaisiin ainakin kahta osallistujaa (tiedätte itsenne).


Esska ja H&M ovat luoneet tutit yhteistyössä (näitä ei löydy enää myynnistä). Väri on neonkeltainen. Tuttiosa on silikonia ja tutit ovat BPA-vapaita. Ikäsuosituksena on 4-36kk. Itse olen tosin huomannut, että toimivat myös pienemmillä vauvoilla. Tulppa pysyy paremmin suussa, kun tuttiosa on reiluhko.


Arpajaiset ovat auki määrittelemättömän ajan. Ehkä viikon, ehkä viikonlopun. Arvon tutteja ehkä yhden paketin, ehkä kaksi. (Arvonta on päättynyt.)


Arvontaan osallistut kommentoimalla kommenttikenttään. Jos osallistut anonyymina, laitatko  mukaan sähköpostiosoitteesi, niin tavoitan sinut arpaonnen osuessa kohdallesi.





Ilona





keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Materialisti





Kun huonekaluja alkaa olla kertynyt tarpeeksi kohtuullinen määrä, vaatii niiden sijoittelu kekseliäisyyttä. Kuinka saada mahtumaan kaikki rakas materia 92 neliöön?


Vaikka puhun paljon tavaroiden karsimisesta ja niistä luopumisesta, olen kuitenkin pohjimmiltani materialisti. Aineen palvoja. Kun rakastan jotain huonekalua, en pysty siitä luopumaan. Vaikka ei mahtuisi. Jos en rakasta, voin luopua. Vaikka mahtuisi.


Ja kyllä - huonekaluja voi rakastaa.


Ruokailutilassa ja olohuoneessa on saatu aikaan maksimaalinen huonekalumäärä käyttämällä seinätila järkevästi. Kun ennen olohuoneen sohva oli olohuoneen puolella ja puusohva ruokailutilan puolella seinää vasten, jäi tilankäyttö vajaaksi. Siirrettyäni sohvien selät toisiaan vasten jäi seinätila kaapin ja vitriinin käyttöön. Ja jäipä ruokailutilan puolelle tilaa vielä nojatuolillekin.




Musta vitriini perintöä anopilta. Maalattu itse mustaksi.
- Olohuoneen liinavaatekaappi löytynyt aikoinaan Rekolan ostosta ja myynnistä
- Puusohva on ennakkoperintö isoäidiltä
- Keittiönpöydän pöytälevy on löytö Spr Kontti-kierrätyskeskuksesta, jalat Ikeasta
- Valkoiset pinnatuolit ovat kierrätyshankinta ensimmäiseen kotiini (2004?)
- Musta kangassohva on Ikean vanha Nikkala. Ennen ruskea, itse värjätty mustaksi
- Valkoinen kello on Karlssonin
- Musta rottinkinojatuoli Ikeasta





Ilona




maanantai 3. maaliskuuta 2014

Matkamme vastaanottoperheeksi





Ajatus vastaanottoperheeksi ryhtymisestä on käynyt mielessäni jo ennen kuin on ollut mitään perhettä. Ennen kuin meitä on ollut edes kaksi.


Ajatus palasi vuosien varrella aina toisinaan mieleeni. Oman pojan pikkulapsiajan elin sen verran intensiivisessä vanhemmuudessa, etten ajatellut siihen kenenkään muun edes mahtuvan. Tahdoin, että poika saa kasvaa rauhassa.


Minua myös pelotti. Ajatus siitä, mitä kaikkea sijaislapset toisivat tullessaan. Meidän kotiimme. Meidän turvalliseen paikkaamme. Kuinka oma poika reagoisi siihen, mitä sijaislapset mahdollisesti toisivat elämäämme omasta menneisyydestään ja arjestaan. Ja mitä oman pojan pitää kestää? Pitkääkö kestää? Eikö oman kodin kuulu olla oma koti, se turvallisuuden tyyssija?


Poika kuitenkin kasvoi. Samalla kasvoivat myös äidin ajatukset siitä, olisiko nyt aika?


Pojan ja minun lisäkseni oli vielä eräs tekijä. Mies, pojan isä. Hän oli sitä mieltä, ettei sijaisvanhemmuus voi olla meidän juttu. Häntä arvelutti se, että lapsiin kiintyy ja se, että lapset aina lähtevät. Menettämisen tuska. Häntä arvelutti lasten vanhemmat ja se, kuinka me itse viihtyisimme ja jaksaisimme.


Kävipä kuitenkin niin, että sain ylipuhuttua mieheni osallistumaan kanssani sijaisvanhemmille tarkoitettuun Pride-valmennukseen. Sovimme, että pohdimme valmennuksen jälkeen onko sijaisvanhemmuus meidän juttu. Jos tuntuu siltä, ettei ole, niin sitten jätetään homma sikseen.


Ennen valmennusta sosiaalityöntekijät kävivät kotonamme. Saimme lisää tietoa aiheesta ja meidät hyväksyttiin valmennukseen. Valmennus kesti noin puoli vuotta. Valmennus koostui ryhmäkerroista, kotitehtävistä ja sosiaalityöntekijöiden kotikäynneistä. Valmennuksen lopuksi meidän perheestä tehtiin vajaa kymmenensivuinen kirjallinen kooste. Tästä koosteesta käy ilmi niin historiamme ja lapsuutemme, ajatuksemme lasten kasvatuksesta ja vanhemmuudesta, seksuaalisuudesta, päihteidenkäytöstä, kodistamme, elämästämme ja elämässä läpi käyneistämme mahdollisista kriiseistä ja traumoista. Sekä tietysti ajatuksemme sijaisvanhemmuudesta ja lainalapsista. Ihan kaikki.


Kun valmennus kaikkinensa oli ohi, hyväksyttiin meidät sijaisperheeksi. Saimme määritellä profiilin, minkä ikäisiä lapsia ottaisimme sijoitukseen? Onko sukupuolella väliä? Vammaisia? Vaikeahoitoisia?  Saisimme aloittaa sijaisperheenä kun siltä tuntuisi.


No tuntuiko?


Päätimme sulatella asiaa hetken. Valmennuksen päätyttyä olin vielä puoli vuotta entisessä työpaikassani, jonka jälkeen irtisanouduin. Ilmoitimme, että tahtoisimme toimia vastaanottoperheenä vauvoille. Vauvat tuntuivat turvalliselta ratkaisulta työtä aloittaessa. Oli kuitenkin jollain tavalla ennustettavissa, mitä vauvat toisivat tullessaan, mitä vauvojen hoitaminen vaatisi. Oma silloin juuri 6 vuotta täyttänyt poika oli myös suuri syy sille, että tahdoimme sijoitukseen vauvoja. Vauvat tulisivat pojan reviirille eri tavalla kuin leikki- tai kouluikäiset. Asuimme tuolloin pienemmässä asunnossa eikä tilakaan olisi riittänyt useammalle leikki-ikäiselle.


Niinpä heittäydyimme "tyhjän päälle". Odottamaan milloin puhelin soisi, milloin töitä tarjottaisiin. Huomenna vai kahden kuukauden päästä?


Nyt kaksi vuotta myöhemmin olemme edelleen samalla tiellä. Minä viihdyn ja mies on sitä mieltä, että tämä on niin meidän juttu. Myös poika on sitä mieltä, ettei tämän parempaa työtä äiti voi löytää (pojan ajatuksia täällä). Vauvojen hoitaminen vuodesta toiseen vie omat veronsa ja vaatii tietynlaisen elämän. Pikkuhiljaa olemme kypsytelleet ajatusta siitä, mahtuisiko kotiimme myös muun ikäisiä lainalapsia. Asunto on isompi kuin työtä aloittaessamme, nyt meillä on yksi "ylimääräinen" huone. Poika täyttää kohta 8 vuotta, on reipas ja hänellä alkaa olla elämää myös kodin ulkopuolella. Uskon, että hän on sen ikäinen, että osaa rajata ja puolustaa tarpeen mukaan omaa aluettaan. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Aika muutokselle olisi taas kypsä.


Olemmekin ilmoittaneet, että vauvojen lisäksi olemme valmiita hoitamaan myös kouluikäisiä ja nuoria. Uuden äärellä siis taas. Odotellaan mitä tuleman pitää ja miten elämä vie.





Ilona





sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Tulkinnanvaraista







Mies laulaa vaihtaessaan vaippaa itkevälle vauvalle "Once more, you opened a door and you're here in my heart and my heart will go on and on"


Vauva rauhoittuu.


Mies -Vauva tykkää Celine Dionista!


Ja minä nauran kippurassa olohuoneen lattialla.





Ilona