maanantai 9. syyskuuta 2013

Pikkumusta






Ikeasta kahdeksan vuotta sitten ostetun Nikkala-sohvan ruskea kangas alkoi vuosi sitten olla väsähtäneen näköinen. Pidimme sohvan muodosta ja sohva oli kaikinpuolin toimiva ja ehjä. Jotain oli kuitenkin tehtävä.


Löysin Bemzin , joka lupaa antaa Ikean huonekaluille uuden elämän. Siis sohville. Uusi verhoilu Ikean vanhalle sohvalle - ihan mahtava idea ja kerrankin joku ei maksa maltaita. Eihän siitä mitään tullut, valitsemisesta nimittäin. Jos sinulla on valittavanasi ainakin kahdestasadasta verhoilukankaasta uusi pukine sohvallesi, niin eihän se helppoa ole. Siihen kun yhdistää vielä kaikki mulle heti tänne- asenteen, niin vielä pahenee. Minä kun keksin jotain, niin en nimittäin voi odottaa, en ainakaan paria viikkoa. Kaikki täytyy tapahtua nyt.


Pohdin vaihtoehtoja ja päätin ottaa riskin. Syteen tai saveen, värjäisin sohvan! Hieman taustatyötä ja reaktiiviväriä ostamaan. Pesukone hommiin ja kädet ristiin. Ja tadaa, vanha kauhtunut ruskea sohva muuttui syvänmustaksi. Mähän olin ollut ihan varma, ettei hommasta tule mitään.


Sohvan värjäämisestä on nyt vuosi ja musta on edelleen musta. Musta ei ole tarttunut vaatteisiin, eikä haalistunut. Uskallan siis suositella.


Reaktiiviväri on erittäin voimakasta nestemäistä väriä, joka on tarkoitettu luonnonkuitujen värjäämiseen. Kun värjäät, otathan huomioon värjättävän materiaalin. Mikäli värjäät siis esimerkiksi puuvillapaidan, jonka langat ovat polyesteriä, jäävät langat eri värisiksi.





Risks must be taken.





Ilona





4 kommenttia:

  1. Oo, teillä on kaunista! Mahtava tuo sitruunakorttikin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Aamuisin mä olen usein samaa mieltä kuin tuo hapan sitruuna.

      Poista
  2. Moi! Löysin vasta kivan blogisi ja jäin lukemaan. Tämän vanhemman jutun löysin selatessa ja nyt on pakko kysyä, että mistä nuo täydellisen ihanat pinottavat jakkarat ovat? Juuri etsimäni laiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva kun löysit.
      No sepä se..nyt kun löydät etsimäsi kaltaiset jakkarat, niin joudun kertomaan, että ne ovat kierrätyskeskuksesta. Ovat ilmeisesti jonkun vanhan koulun puutyö-tai askarteluluokasta. Olivat ostaessa maalin ja liiman peitossa ja hioin, maalasin ja lakkasin ne.
      Että eikun koluamaan kierrätyspaikkoja :)

      Poista

Kiitos!