maanantai 19. elokuuta 2013

Ujo





Nykymaailmassa itseään korostavia, puheliaita ja ulospäinsuuntautuneita ihmisiä pidetään arvossaan. Ujoutta pidetään heikkoutena ja ongelmallisena. Ujous on kuitenkin luonteenpiirre, osa temperamenttia. Se on synnynnäinen piirre, jota ei voi pakottaa pois.

Ujolle lapselle elämän isot siirtymävaiheet voivat tuottaa päänvaivaa. Päiväkodin, esikoulun ja koulun aloitukset voivat aiheuttaa stressiä ja saada aikaan normaalia suuremman jännityksen. Kavereita voi olla vaikea saada ja joukkoon vaikea päästä, jos on hiljainen ja keskustelun aloittaminenkin vieraiden kanssa on ylitsepääsemätön tehtävä.

Hiljaa kuitenkin hyvä tulee. Ujolle ihmiselle pitää antaa enemmän aikaa sopeutumiseen, eikä häntä pidä pakottaa sellaisiin tilanteisiin, jotka aiheuttavat hänelle turhia paineita. Kun ympäristön vaatimukset ovat lapsen temperamenttiin suhteutettuja, helpottaa se lapsen elämää ja tekee kaikkien olemisesta helpomman, oli lapsi sitten ujo tai vilkas.


Meidän ekaluokkalaisella alkoi toinen kouluviikko. Esikoulukaverit jäivät edelliseen asuinpaikkaan ja jatkoivat sieltä eri kouluun. Ujo meni yksin uuteen kouluun ilman tuttuja kavereita.

Jokaisen koulupäivän jälkeen äiti kyselee pojalta kuinka päivä on mennyt. Jokaisena päivänä äiti toivoo, että poika kertoisi leikkineensä muiden kanssa, uskaltaneensa. Ei siksi, että on pakko olla rohkea ja uskaltaa, vaan siksi, että koulunkäynti olisi mukavampaa kun ei tarvitsisi olla yksin.

Tänään poika kertoi leikkineensä jokaisella välitunnilla toisen pojan kanssa. Nimeä hän ei muista, eikä viitsinyt kysyä. Siinä taisi olla aika monta kirjainta, se oli pitkä nimi. Toinen poika on vähän hiljaisempi, mutta kyllä he vähän puhuivat. Äiti antoi tehtäväksi kysyä huomenna toisen pojan nimeä.

Mentyään illalla nukkumaan, huusi ujo äidille sängystään: "Äiti, tule käymään täällä - nyt mä muistan sen pojan nimen!!!".





Ilona



4 kommenttia:

  1. Meillä asuu sitten taas hölöttäjä (varmaan tullut äitiinsä?). Heti jos toiseen ihmiseen saa pienenki kontaktin alkaa Poika kertomaan hampaitten lähdöstään tai muusta ajankohtaisesta asiasta. Joskus pelkkä katsekontakti tai kassaneidin "hei" aiheuttaa puhetulvan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän niin ton ihmistyypin! Ihanaa, että meitä on moneksi!

      Poista
  2. Voi että, mulla tuli ihan kyneleet silmiin. Muistan kuinka itse ala-asteelta lähtien vähän varmistelin, että luokan ujolla tytöllä oli kaikki hyvin, enkä antanut kenenkään häntä kiusata. Sitten aloin kulkea hänen kanssaan koulumatkat ja meistä tuli ystävät. Koulumatkat menivät suunnilleen niin, että minä kerroin mielikuvitustarinoitani ja ystäväni nauroi niille makeasti, pyysi kertomaan lisää. Suhde oli aivan normaali vuorovaikutuksellinen ystävyyssuhde, ystävysten temperamentit vaan molemmista ääripäistä. Ja minä en ainakaan muista, että meillä kahdella olisi ollut minkäänlaista eriarvoisuutta. Kemiat meni putkeen tempperamenttieroista huolimatta.

    Sitä jäin sitten miettimään, kun itselläni eskarin aloitti sosiaalinen neiti, joka kyllä kieltämättä vanhemman näkökulmasta on helppoa... Että kannnattaisiko aiheesta tempperamenttierot :) jutella tytön kanssa? Että jos pihalla on joku ujompi, niin voi mennä kyselemään toisinaan, haluaisiko hänkin tulla mukaan leikkeihin. En usko, että miltään suunnalta tuputtaminen auttaa, vaan että antaisi mahdollisuuden ujommalle, vähän kuin raottaisi ovea, jota hän voi ajallaan tulla itsekin ajallaan kolkuttelemaan...

    -Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että on sellaisia lapsia, joka olet ollut pienenä! Minusta tuntuu, että ihmiset ovat niin itsekkäitä, eivätkä uskalla helposti kohdata erilaisia ihmisiä, että helposti jäävät massasta erottuvat sivuun.
      Ja kuten mainitsitkin, että teillä oli lapsena normaali vuorovaikutuksellinen ystävyyssuhde.. Niin esimerkiksi ujous, ei tarkoita sitä, etteikö voisi olla sosiaalinen, vaan temperamentti ohjaa juuri ihmisen tapaa lähestyä uusia asioita.

      Kannatan erilaisuudesta puhumista lasten kanssa, se helpottaa lapsia käsittelemään asioita ja ymmärtämään ihmisiä ja ihmisten käyttäytymismalleja sekä lisää tietysti hyväksyntää. Itse puhun hyvin avoimesti ja arkisesti lapsen kanssa erilaisuudesta oli kyse sitten luonteenpiirteistä, käyttäytymisestä tai ulkonäöstä. Kun selittää lapselle asioita konkreettisesti, on lapsen helppo ymmärtää.

      Poista

Kiitos!